Sähköinen esite

Onko sinulla kysymyksiä?

Suomen Sikayrittäjien historia

Sikatuottajat kaipasivat alalle uutta, vahvaa vaikuttajaa, joka saavuttaisi uskottavan asiantuntijaroolin sikataloutta koskevassa päätöksenteossa. Tähän tarpeeseen perustettiin Suomen Sikayrittäjät ry 11.4.2005.

Vuonna 2006 yhdistyksen jäsenmäärä ylitti 200 rajan. Jäsenistön tuotantomäärä ylitti 75 %:n tason koko Suomen sianlihantuotannosta vuonna 2013. Tällä hetkellä jäseniä on noin 260 ja jäsenistön tuotanto on noin 80 % koko maan sianlihantuotannosta.

Yhdistys on saavuttanut merkittävän roolin sika-alalla. Yhteistyö alan eri toimijoiden kesken on luontevaa ja tuloksellista. Asioiden valmistelussa yhdistystä kuunnellaan ja annamme lausuntoja mm. lakiehdotuksiin. Yhdistys on myös merkittävä hanketoimija. Menneitä hankkeita on ollut muun muassa Sikojen hyvinvoinnin edistäminen -tiedonvälityshanke ja Afrikkalainen sikarutto (ASF) – vakava uhka Suomen sianlihantuotannolle -hanke.

Puheenjohtajat

2005–2007 Juha Turto, Huittinen
2007–2009 Mauno Rahkola, Kalajoki
2009–2019 Martin Ylikännö
2019-          Timo Heikkilä, Rusko

Toiminnanjohtajat

2008–2009 Olli Anomaa (osa-aikainen)
2009–    Ari Berg

Vuoden sikateko -huomionosoitus

Suomen Sikayrittäjät ry jakaa vuosittain Sikateko-huomionosoituksen henkilölle tai taholle, joka on merkittävästi edistänyt suomalaista sikayrittäjyyttä.

2007: toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi
2008: sikayrittäjä Rita Wegelius
2009: eläinlääkäri Katri Kaaro
2010: Satafood Kehittämisyhdistys ry
2011: Snellman Oy
2012: Helsingin Sanomat
2013: sikayrittäjä Ismo Eerola
2014: eläinlääkäri Camilla Munsterhjelm
2015: sikayrittäjä Timo Heikkilä
2016: Kesko
2017: sikayrittäjä Johan Backlund
2018: Metsästäjäliiton Kymen piiri ry
2019: sikayrittäjä Martin Ylikännö
2020: Eläinten Terveys ETT ry
2021: eläinlääkäri Mari Heinonen

Evästeet